You said you felt so happy you could die

Iltoja. :)

Mulla on ollu ihan kauhee kiire ja kauheasti tekemistä viime aikoina, etten oo kerennyt/jaksanut nopeaa kommenttien julkaisua enempää viettää aikaa tän blogin parissa. Tuntuu et mulle ja mun ympärillä on tapahtunut nyt ihan kauheasti kaikkea.. En jaksa kertoa nyt muista, niistä negatiivisista asioista.

Olin yks päivä tuttavapariskunnan luona hoitamassa niiden lapsia kun lapset oli kipeänä (oksennustaudissa, namm) ja tää yrittäjäpariskunta jossain työjutussa josta en ymmärtänyt mitään. :D Lapset oli sinä päivänä jo vähän parempivointisia kun parina edellisenä päivänä, joten uskaltauduin lähtemään niiden kanssa läheiseen puistoon vähän tuulettumaan.
Mä uskon, et kun on ollut kipeenä monta päivää tunkkaisen neljän seinän sisällä homehtumassa, raikas ulkoilma tekee ihmeitä ja pöpöt saa kyytiä!

Tekstailin Mikon kanssa sinä päivänä ja kerroin miten oon kahden pienen lapsenlikkana vangittuna niiden seuraan koko päiväks ja se oli niin sulonen kun se sano et voi tulla sinne puistoon mun ja lasten seuraks jos haluan.
Niinhän se tuli ja ne lapset rakastu siihen! :D Noi lapset on aina ollut tosi sosiaalisia ja reippaita, mut en oo koskaan nähnyt kenenkään lasten suhtautuvan vieraaseen ihmiseen niin tuttavallisesti - ne suorastaan repi Mikkoa hihasta leikkimään niiden kanssa. (no onhan Mikko kyllä hurmaava ja ihastuttava tyyppi, en yhtään ihmettele;D) Joku toinen olis voinu vaivaantua ja ahdistua tollasesta huomiosta vierailta lapsilta, mut  tää yks vaan meni kykkimään niiden leikkeihin mukaan melkein yhtä innoissaan kun ne lapset. Mikossa on joku uskomattoman upee luontainen kyky lähtee tollaseen mukaan ja just noista sen isällisistä ja lapsirakkaista piirteistä mä niin tykkään :') <3

Mikko sit heitti meidät takas, ettei tarvinnu loskakelissä kävellä ja kyseli monelta lasten vanhemmat tulee kotiin. En arvannu mitään siinä vaiheessa sen aikeista, kun parikyt minsaa myöhemmin se ilmesty oven taakse mokkapalojen leivontatarvikkeiden kanssa!
En tiiä halusko se nähdä mua, vai kiintykö se vaan niin paljon niihin muksuihin, kun se tuli leipomaan meidän kanssa silläkin uhalla että se saa kohta oksennustaudin näiltä. :'D

No anyway, meillä oli mielettömän ihanaa yhdessä. Välillä seurasin vaan sivusta ja annoin Mikon hoitaa leipomisen lasten kanssa. Ne oli niiiiiin sulonen näky yhdessä, vaikka ne oli vasta muutama tunti aikasemmin tavannu ekaa kertaa.
Mua nauratti kun toinen lapsista luuli Mikkoa mun kanssa samanikäiseks ja Mikko oli siitä kommentista hirveen otettu :D Mä sain taikinaa äkämys mieheneni toimesta nenääni, kun heitin, et voihan lapset luulla mua vaikka neljäkymppiseks :D

Mikon ja lasten tekemät mokkapalat oli...Noh, erikoisia sekä ulkonäöltään että hieman maultaankin. Mikko anto lapsille vapaat kädet koristelun suhteen ja voitte vaan kuvitella minkälaisia strösselimonstereita niistä mokkapaloista tuli... Ihme että säästyin oksennustaudilta, olisin voinu saada sen jo pelkästään noista leivoksista. :D Okei, koputin just puuta.
Hitto miten ärsyttää kun en tajunnu ottaa kuvaa näistä mestarikokkien leipomisen taidonnäytteistä.

Leipomisen jälkeen kerettiin pelata vielä erä Kimblee ennenkun Mikon oli parasta lähteä. Toinen lapsista _pissas_housuun_ kun Mikko nauratti sitä niin kauheesti. Kiva kiitos, ei herra hauskuuttaja sit kuitenkaan voinu auttaa mua vaihtamaan tän lapsen kusisia pöksyjä :D

Oli hauska kun lasten vanhemmat tuli kotiin ja mä sit ekana mainitsin, et yks mun miespuolinen "koulu"kaveri oli täällä mun seurana vahtimassa lapsia, niin molemmat muksut oikein syöksy kertomaan vanhemmilleen mitä hauskaa "Candyn" kaveri oli tehny ja sanonu. Mikko näköjään osas tehdä lähtemättömän vaikutuksen pikkuihmisiin. :')

Nyt jammailen tän uuden biisilöydön parissa ja odotan viikonloppuaaa!


PS: Sinä joka jatkuvasti tulet kommentoimaan mulle ja linkittämään jonkun nuoren tytön blogia, jota kuulemma pitäis ennemmin kauhistella kun tätä mun ja ihmettelet, että pelkäänkö menettäväni lukijat kun en julkaise näitä kommenttejas: Ei, en pelkää. 
Mun blogin kautta vaan ei kukaan mene kenenkään viattoman blogeihin kauhistelemaan ja moralisoimaan, eiköhän sen kyseisen blogin pitäjä ole sitä jo ihan tarpeeksi saanut.

Krapulapäivän turinoita

Hieman huonovointiset tervehdykset.

Olin eilen vietävissä kun pässi narussa kaverien painostaessa mua mukaan nauttimaan alkoholia. Miks mä suostuin, varsinkin kun oon niin herkkä krapulalle, ja vihaan sitä yli kaiken?
No ei siinä, ihan kiva ja hauska ilta oli, vaikkei draamalta taaskaan vältytty, huoh.. Onneks toi ei kuitenkaan mua koskettanut millään lailla, mut onhan se silti ikävää, kun en mikään draamaa ja tappeluita kieli pitkälläni oottava tyyppi ole.

Me sovittiin aikasemmin Mikon kanssa, et nähdään vasta risteilylle lähdettäessä seuraavan kerran. En mä kuitenkaan voinut vastustaa (taaskaan, missä mun itsekuri?) kiusausta, kun tekstailin aamupäivästä Mikon kanssa ja kerroin mun krapulasta ja järjettömästä roskaruoan himosta ja se ehdotti, et käy hakemassa meille pizzat.

Niin se sit kävi hakemassa meille kunnon mätöt pizzasta limppariin, jotka nautittiin yhdessä eräällä ns. laavulla. :) Pizza, jaffa, luonnonhelma ja Mikon seura helpotti kummasti oloa, vaikka nyt pelkän pizzan ajattelu oksettaa.
Mitä mä tekisin ilman tota miestä? <3 Oon taas ihan pilvissä; se kun istuttiin vierekkäin, revittiin käsin pizzaa ja röyhtäiltiin limsan takia, mä vielä varmaan ihan vanhalle viinalle haisten ja pusuteltiin, oli niin ihanaa ja romanttista, vaikka se näky oli varmaan myös aika koominenkin.
Miten noinkin pieni ele voikaan saada toiselle niin hyvän mielen aikaan? Ei tarvitse isoja hankintoja, matkoja tai mitään kallista, kun pienilläkin eleillä ja asioilla voi saada toiselle olon siitä, että on tärkeä ja että siitä välitetään. :)

Sitten vielä sen verran haluan sanoa joillekin turhan fanaattisesti ja tosissaan tän blogin ottaville.. Pyydän, lopettakaa noi teidän "ammattimaisten" (lue: kaukana ammattimaisista, oletan) diagnoosien kirjoittelu. Tuhlaatte vain aikaanne, en aio enää yhtäkään sellaista lukea tai julkaista.

Myös sille (tai niille) jotka ovat ottaneet poliisiin yhteyttä mun takia, sanon vaan, että jotain rajaa. Kyllä, poliisi on ottanut muhun yhteyttä, mutta ei siitä sen enempää. Sanonpa vaan, ettei kannata ottaa kaikkea niin tosissaan, että sotkee virkavaltaa mukaan kuvoihin.

Huhhuh :D

Tulin kotiin ja mua odotti yli 130 kommenttia. Voin kertoa, että niissä oli pikku homma lukea ne jotenkuten läpi ja hyväksyä.

En jaksa tuon edellisen postauksen kommentteihin vastata, koska niitä on nyt jo yli 300 kpl ja se kommenttiosio ainakin mulla lagaa, joten vastaan tähän yleisesti kaikille teille, jotka ymmärsitte mun rupsahtamismielipiteeni joko tahattomasti tai tahallaan väärin.

Te jotka tulitte vinkumaan mun mielipiteestäni, ymmärsitte sen väärin. Ei, en puhunut lapsia saaneista, sairauden takia lihoneista tai iän myötä rupsahtaneista ihmisistä, vaan niistä, jotka ilman noita edellämainittuja syitä päästävät itsensä kamalaan kuntoon löydettyään kumppanin - siinä on vissi ero.

Se ei mun asia ole, eikä se mua ahdista tai erityisemmin vaivaa, vaan mä ihmettelin sitä. Enkä ollut näköjään ainoa, sillä 99% mielipiteeni OIKEIN ymmärtäneistä oli kanssani samaa mieltä. Ne jotka eivät, niin..mites se sanonta menikään, se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa? ;O

Mä en usko tätä, et joudun näin erikseen vielä selventämään mielestäni ihan selkeästi aikaisemmin ilmaisemaani mielipidettä, että kaikki sen ymmärtäisivät oikein, eivätkä lähtisi skitsoilemaan mun väärinymmärretyn mielipiteen takia.

No anyway, shoppailureissulta löyty kaikkea kivaa, ja löysimpä varmaan maailman seksikkäimmän alusasu-setin ;) Tekis mieli pistää siitä tänne kuvaa, mutta se taitais olla aivan liian kuumaa kamaa tänne ja ämmät sais siitäkin aihetta valittamiseen, joten säästän herkkiä ja vaurioituneita mieliänne ja jätän kuvan julkaisematta - sen sijaan saatte tyytyä katsomaan kuvaa, jossa on varsin hemaisevan näköisiä naaraita. ;) "IHAN NORMAALIA LAPSEN SAANNIN JÄLKEEN VÄHÄN LIHOA JA RUPSAHTAA"

Yea right ;)

Vitsi vitsi murut <3 Teitä on vaan välillä hirveen hauska vähän härnätä. Hyvää viikonloppua kaikille!


PS: Saako alaikäinen mennä seksikauppaan shoppailemaan? :D Tarvitseeko siellä asioidakseen olla täysi-ikäinen? Kertokaa tietämättömälle! Ette tiedäkkään mitä ajattelin ostaa meidän reissuun Mikolle ylläriks mukaan. ;) (strap-onin)  No ei vaineskaan, oon tänään hirveen vitsikkäällä ja villillä tuulella, pahoittelen!

Wihiiii :3

Mun on pakko tulla hehkuttamaan sitä, että meidän laivareissu ei peruuntunutkaan! :) En tiiä oonks mä maailman paras suostuttelija, vai onks Mikko vaan niin helppo antamaan periks. Oon niiin happy <3

Tässähän on nyt tilanne tavallaan Mikon ja sen vaimon välillä päällä, joten siks Mikko sano, että laivareissua pitäis siirtää myöhemmäks, mutta kyllähän te miehet tiedätte; vedät oikeista naruista ja ne tyyliin polvistuu sun eteen ja on valmiita tekemään mitä vaan. :D Nojoo, ei nyt sentään, mut tää tyttö on kuitenkin vielä tässä kuussa lähdössä nauttimaan mun oman höpönassun kanssa laivalle. <3

Lisäks Mikko lupas ostaa mulle laivalta hajuveden (apua, joudun suostuttelemaan sen ostamaan kaks kun en osaa päättää kumman kahdesta must have tuoksusta haluan:D) ja helvetisti viiiinaaa. Taxfree, here I come! ;) Oon niin täpinöissäni, miten mä jaksan oottaa?!?

Huomenna lähen kaupungille kaverin kans shoppailemaan ja aikomuksena olis ostaa jotain kivaa uutta vaatetta meidän reissuun mukaan. Se on mun joku rituaali, aina on pakko ostaa jotain uutta ku lähetään Mikon kanssa reissuun yhdessä.
Nyt varsinkin haluan näyttää sille, että sen todellakin kannatti lähtee mun kanssa risteilemään, et se oli sen paras päätös pitkiin aikoihin. Eiköhän uus pitsialusasu muistuta Mikkoa seuraavan kerran, ettei mulle voi tai kannata sanoa ei ;3

Tästä mulle tuleekin mieleen se, et miksei nykyajan naiset tunnu panostavan enää omaan ulkonäköönsä ja viehättyvyyteensä, kun ovat parisuhteessa? Mulla on pari tuttua, jotka lopetti salillakäymisen ja nätisti pukeutumisen, kun alkoivat seurustelemaan. Mua säälittää niiden poikaystävät, kun nään niitä jossain ja tyttöystävä on muuttunut sohvalla sipsiä mässäileväks pieruverkkareita käyttäväks liikuntaa ja ehostautumista kammoksuvaks...kammotukseks. :D Ne muuttuu seurustelun vakavoiduttua täysin erilaiseks ihmiseks, mihin mies on mennyt rakastumaan!

En tietenkään tarkoita, että pelkästään miehen takia pitäis näyttää hyvältä, mut en mä kyllä sitäkään ymmärrä et heti kun aletaan seurustelemaan, niin ajaudutaan itsensä huoltapitämisen laiminlyömiseen ja annetaan ittensä rupsahtaa kamalan näköseks.

No, anyway, kaikki on taas hyvin. Parin päivän takainen angstaaminen on nyt ohi ja voin keskittyä odottamaan meidän reissua. Haluutteko jotain kuvia laivalta, jossa olis vaikka mun kirjottama teksti "Candy was here" tai jotain? ;D Muita tuliaisia ette saa, hihih!

All my dreams and all the lights mean nothing if I can't have you

Ääääääää.

Mulla on niiiin sekavat fiilikset. Sain Mikolta vähän aikaa sitten viestiä, järjestelyt on muuttunu. Mä en osaa päättää, oonks mä nyt iloinen vai ärsyyntynyt siitä?!
Sen takia meidän laivareissu saattaa jäädä väliin, ainakin nyt lähiaikoina. :( No se mahdollisuus ainakin ärsyttää ihan vitusti. Miks kaiken pitää olla niin hankalaa?
Mä joudun tosissani käyttämään kaikki keinoni, et me lähetään sinne reissuun. Oon oottanu sitä niin paljon, enkä anna minkään mennä sen edelle.

Ahistaa tää mun takertuminen. En mä oo koskaan ennen ollut tällänen, en todellakaan. Raivostuttaa, miten mä huomaan itteni muuttuvan kokoajan enemmän takertuvaks takijaistyttöystäväks, joka ei osaa elää ilman miestä. Ja se, miten henkinen kipu voi muuttua fyysiseks.

Mulla ei oo nyt mitään muuta sanottavaa ku...

Hello? Hello?
C-can you hear me?
I can be your china doll
If you want to see me fall.
Boy you're so dope,
Your love is deadly.
Tell me life is beautiful,
They all think I have it all.
I've nothing without you.
All my dreams and all the lights mean
Nothing without you 


Mä kuuntelen tätä ja angstaan. 

Mä haluan oman maailman

Rauhallista sunnuntai-iltaa kaikille. :)

Mulla on ollut tosi kiva viikonloppu, pyhitin suurimman osan siitä kavereiden kanssa oleilulle. Oon huomannut, että viime aikoina oon alkanut vähentämään kavereiden kanssa hengailua ja ne onkin asiasta huomauttaneet.

Se on niin outoa, että vaikken mä Mikon kanssa 24/7 olekaan, niinkun jotkut siihen pystyvät rakastuneet ihmiset toisensa kanssa ovat, niin silti kiinnostus kavereihin on alkanut vähän hiipumaan. :/ Mun ystävät on maailman ihanimpia, eikä niissä todellakaan ole mitään vikaa, mutta joku siinä on.. Kai mä sit alitajuntaisesti yritän vältellä niiden kanssa olemista, pelkään että meen möläyttämään jotain ja ne jatkuvat miesasioista tenttaamiset tai parittamisyritykset on ahdistavia.
Ylipäätään se, että mä joudun jatkuvasti valehtelemaan niille..

No, tän viikonlopun kuitenkin vietin kavereiden kanssa. Siitä muistona vielä tähän aikaan illasta pienoinen hedari ja korkkareilla liukastelun tuloksena ruhjeet kehossa. En usko olevani ainoa, joka on telonut itsensä jäisillä teillä tänä viikonloppuna..
Enempää meidän illasta en aio kertoa, sen verran on tää blogi herättänyt huomiota, että joudun välttelemään yksityiskohtien kertomista, jotka vois paljastaa kuka olen.

Me saatiin Mikon kanssa yks päivä tällä viikolla sen vapaapäivän kunniaks ihan kreisi idea joka toteutettiin; lähdettiin päiväks roadtrippaamaan.
Mä oikeesti tunsin olevani kuin joku amerikkalainen elokuvatähti jostain romanttisesta runaway draamaleffasta, kun aurinko paisto kirkkaan siniseltä taivaalta, tiet oli sulaneet ja ihailin vaihtuvia maisemia raybanit silmillä, mun rakastama mies istu siinä mun vieressä ja auton kaiuttimista pauhas melkein täydellä volyymilla mun lempibiisejä muistitikun kautta.
Tosta puuttu enää voimakkaan punaiset huulet, rööki kädestä ja ase hanskalokerosta. :D
Ja joo, sen auto on taas kunnossa, mutta mulla ei ollut asiaa ratin taakse. ;D

Meillä oli niin ihana reissu, vaikka se monen tunnin istuminen puuduttikin mun kankut ja jumitti mun jalat.
Mä tunsin taas et mulla ja Mikolla on ihan oma maailma, jossa on vaan me kaks. Siinä me saatiin olla ihan rauhassa ja nauttia toistemme seurasta niinkin yksinkertaisesti kun istumalla autossa vierekkäin.

Pysähdyttiin syömään jollekin kuppaselle huoltsikalle rasvasia ranskalaisia, mut se oli vaan niiin... Ääää, en mä ees tiedä. Mulla oli vaan koko sen reissun ajan niin mukavaa. Mä olin niin onnellinen ja olo oli niin huoleton. Tuntu et sen reissun aikana mä pääsin kauas pois mun tutusta ja aika-ajoin ahdistavasta elämästä, eikä mun tarvis kohdata ketään, varsinkaan tuttuja ihmisiä.

Tää kuulostaa varmaan tosi oudolta ja skitsolta, mut niin se vaan on. Mulla olis niin paljon kerrottavaa tosta reissusta, mut ehkä mä jätän ne pelkästään mun ja Mikon välisiks asioiks.
Oli ehkä eniten perseestä tulla takas, jouduin taas siihen maailmaan missä en haluais olla. Miks mä en voi saada toista ulottuvuutta, jossa olla Mikon kanssa huoletta kahdestaan?

Onneks pian pääsee taas pakenemaan arkeaan. Sovittiin, että nähdään vasta sillon seuraavan kerran. Kuolen varmaan ikävään jo parin päivän päästä.
Kuuntelen tätä biisiä ikävääni, sen sanat on jotenkin...aika läheltä liippaavia.

I will love you till the end of time
I would wait a million years
Promise you'll remember that you're mine
Baby can you see through the tears?
Love you more
Than those bitches before
Say you'll remember, oh baby, say you'll remember
I will love you till the end of time

I will love you till the end of time

Moi ja hyvää perjantaita kaikille.
Mulle sateli sähköpostiin kymmeniä viestejä huolestuneilta lukijoilta ja uteliailta ihmisiltä, jotka pyysivät pääsyä lukemaan blogiani.

Niin, miks mä taas suljin tän. Alko ahdistamaan. Tuntu, että seinät oli kaatumassa mun päälle, jäin puristuksiin ja happi meinas loppua. Mut ajettiin isolla porukalla uhkaavasti yksin nurkkaan aseettomana.

Aloin tuntemaan oloni pelleksi, viihdyttäjäksi. Millainen ihminen haluaa avata suurelle ihmisjoukolle elämänsä arkaluontoisimpia asioita, salaisuuksia ja antaa sitten joukon tuntemattomien ihmisten sylkeä päällensä?
Miks mä antaisin ilkeiden ihmisten saada jopa outoa ja sadistista mielihyvää ja viihdettä mun elämästä? Mässäillä röyhkeästi mun valinnoilla ja elämäntilanteella?

Onneks vetäytyminen tilanteesta pois on vain parin klikkauksen päässä. Ette usko sitä helpotuksen tunnetta, kun tiesin, ettei kukaan voi enää tulla kirjoittamaan moralisointi,-tai lynkkauskommentteja. Että näiden kirjoittajien kasvojen eteen pongahtaa ilmoitus siitä, etteivät he pääse blogiini lukemaan kirjoituksiani tai kommentoimaan niitä mitenkään.

Mä sain taas pienen loman tästä blogista ja selviteltyä päätäni. Kerättyä taas voimiani. Koska ainoa syy tän blogin jatkamiselle ja julkisena pitämiselle on näiden ilkeämielisten moralisointikommentoijien joukossa olevat ymmärtäväiset ihmiset ja tarinat. Jopa jonkinlaiset "sielunsiskot", jotka tulevat kertomaan omista kokemuksistaan toisena naisena olemisena.
Ne tuo mulle niin suurta voimaa ja hyväämieltä, etten aio yhdenkään negatiivisen kommentoijan viedä mun bloggausintoa pois.

Ja niille jotka nimittelevät mua huomiohuoraksi, joka pitää blogia saadakseen vain huomiota; mä en kaipaa huomiota. Mä kaipaan keskustelua. Yrittäkää hetki kuvitella, että teillä on joku iso salaisuus, jota olette pitäneet kauan vain itsellänne. Ette voi puhua siitä KENELLEKÄÄN riskien takia.
Vihdoin keksit keinon päästä purkamaan salaisuuden aiheuttamia tuntemuksia ja kertomaan sen ympärillä tapahtuvista asioista ja sulle vastataan! Sä et enää joudu vaan iltaisin kotona miettimään asioita yksin mielessäsi. Sulla on paikka mihin kertoa ja missä keskustella rehellisesti omana itsenäs vaikeista asioista, mutta silti anonyymina.

Että vaikka mä olen saanut tuplasti enemmän paskaa niskaani tän blogin kautta, niin olen mä silti paljon saanut tsemppauksia ja asiallista keskustelua mun ajatuksista ja asioista, mitä Mikon kanssa oon tehnyt. Eritoten se, että oon saanu huomata, etten mä oo enää yksin tän tilanteeni kanssa.

Tää on ollut mun elämäni vaikeinta aikaa, eikä se, että mä kirjoitan itselleni päiväkirjaan mielessä pyörivistä asioista, auta mitään. Siellä ne on, vain ja ainoastaan itselleni kirjoitettuna. Puran ne päästä paperille, mutta silti ne jäävät leijumaan purkamattomina ilmaan.

Tsemppausten, haukkujen ja ihmisten omien tarinoiden lisäks oon saanut paljon hyviä neuvoja. Mä olen tän blogin pitämiseen asti ollut tän tilanteen kanssa täysin yksin. En mä ole aina tiennyt, miten kannattais missäkin tilanteessa menetellä. Keneltä mä olisin voinut kysyä? Niin, en keneltäkään.
Mä olen joutunut itse miettimään ratkaisut ja menettelytavat. Joo, tottakai jokainen vastaa itse omasta elämästään ja tekemistään ratkaisuistaan, mutta aika moni tarvitsee apua ja neuvoja niiden tekemiseen.

Tähän asti mä en saanut mitään.

Vaikka mä olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, ettei kukaan ulkopuolinen voi tietää mitä mun ja Mikon välillä on, mitä tulee olemaan ja miten meidän tilanne tulee menemään.
Silti mä olen saanut paljon kullanarvoisia neuvoja ihmisiltä, jotka ovat tienneet mistä puhuvat. Ei, ei niiltä jotka tulevat kertomaan, kuinka hänen serkun naapurin miehen veli petti vaimoansa, mutta dumppasi kuitenkin sen toisen naisen ja jatkoi onnellista perhe-elämää vaimonsa kanssa.

Että tälläistä taas tällä kertaa. Mulla olis parin päivän tapahtumista purkautumista, mutten jaksa nyt kirjoittaa juuri nyt niistä. Ehkä mä uskon monia asiasta neuvojaan antaneita ja pidän matalampaa profiilia ja kirjoitan niistä vaikka siihen päiväkirjaani.
Kuten moni varmaankin jo tietää, mun blogista on tehty citylehden nettiversioon pieni juttu. Siihen ei oltu kysytty mun lupaa, eikä se siis todellakaan ole se juttu, josta olen aikasemmin puhunut.

Candy the superautoilija :D

Ahahahahhhahahahh!!! Mä en voi vieläkään lakata nauramasta! :D Tekis vaan mieli kertoa kaikille kavereilleni äskeisistä tapahtumista ja näyttää "rikospaikalta" otettuja kuvia, ja nauraa niiden kanssa melkein pissat housuissa mun vauhdikkaalle illalle, mutta kun olin Mikon kanssa, niin eipä onnistu.

Joo no tosiaan, tylsä sunnuntai-ilta vaihtu vauhdikkaaksi kun innoistuin yhden kommentoijan kommentista, jossa se kertoi ajaneensa jääradalla autolla. Ei muutakun kyselemään iskältä (joka näistä asioista harrastustensa puolesta aika paljon tietää) missä on lähin jäärata ja pistämään Mikolle viestiä "lähetäänkö ajelemaan?".

Ja niin sitä mentiin. :D Mikko oli haltioissaan kun pieni poika uuden leluauton parissa, kun kerroin autossa mitä voitais tehdä. Ajettiin sitten jääradalle, minne oli jonkinmoinen matka ja annettiin palaa! Mun olemus Mikon kurvaillessa oli huutonaurun ja kiljunnan sekaista, mutta se oli niiiiiiin siistiä! Miljoonat kiitokset tän idean mun päähän upottaneelle tyypille, tästä niin tuli mulle ja Mikolle uus yhteinen harrastus vielä hetkeks aikaa ennenkun jäät alkaa kunnolla sulamaan ja siellä ajaminen olis lähinnä itsetuhoista pelleilyä heikoilla jäillä kaasutellessa. - Okei, miten musta tuntuu ettei Mikko oo enää kovin innokas lähtemään jääradalle mun kanssa...öööö...enää ikinä? :D

Noh, tässä nyt päästäänkin siihen osuuteen joka on saanu mun kasvolihakset kipeiks kaiken nauramisen takia - mä halusin välttämättä ajaa = crash!
En ymmärrä miksen vaan voinu tyytyä istumaan nätisti apukuskin paikalla ja nauttimaan Mikon hallitusta kurvailusta, vaan mun oli pakko päästä itekin kokeilemaan. Mikkohan on ennenkin yrittäny opettaa mua ajamaan autolla jossain syrjäsemmillä teillä, mut eihän siitä koskaan oikein mitään ole tullut.

Kuva weheartit.com

Miksen muistanu sitä äsken, oi miksen? Miksei Mikko kieltäytynyt kunniasta olla mun kyydissä kun oon vaarallisen villillä ja impulsiivisella päällä?! :D Ensimmäinen "kierros", ensin about sata epäonnistunutta liikkeellelähtöä, kaasun raiskaaminen, auton hallinnan täydellinen menettäminen ja pufff. Penkka.
Pitikin lähtee yrittämään todistelemaan kuinka hurja ja cool kuski oonkaan jääradalla.

Mikon hätääntynyt villisian kiljaisun ja teini-ikäisen pojan äänenmurros älinän sekainen huudahdus soi vieläkin mun korvissa, kun se tajus että nyt mennään lujaa penkkaa päin. :D

Enempää penkkaan ajamisen jälkeisistä tapahtumista en tietyistä syistä uskalla paljastaa, kuin että Mikon kommentit mulle oli "sulle ei pitäis koskaan myöntää ajokorttia", "oot paskempi kuski kun sokee mummo" ja "mä oikeesti luulin kuolevani" <3 :D
Sanotaanko näin, etten mä saa varmaan enää koskaan ajaa sen autolla, enkä yhtään ihmettele miksen. Miksu onneks rauhottu ja osas vähän myöhemmin itekin nauraa mun penkkaan ajamiselle, kun ensin lepyttelin sitä olemalla mahdollisimman viattoman ja suloisen näköinen.
Mutta ihan ns. naarmuitta ei selviydytty, jokainen voi vaan kuvitella miten kova hanki näillä keleillä on....

Nojoo, me selviydyttiin ilman loukkaantumisia (paitsi henkisiä. Mikolle auto = pyhä asia<3) ja päästiin onneks pois jäältä vaikka luulin et jäädään sinne ikuisiks ajoiks.

Ette tiedä kuinka suuri kiusaus mulla olis julkasta pari tapahtumapaikalta ikuistettua kuvaa tänne, mutta ei pysty.
Joo, myönnetään. MÄ OLEN PASKA KUSKI!! :D Mutta tekevälle sattuu... Tää on vaan niin mun tuuria, mulle aina sattuu ja tapahtuu kaikenlaista erikoista. Oon joku ongelma/tapaturmamagneetti. Voisin kirjoittaa pitkän listan eriskummallisista asioista joita mulle on sattunut, mutta sitten joku mun kaveri tunnistais mut aivan samantien.

Hyvää illanjatkoa kaikille, muistakaa käyttää turvavöitä ja ajella rauhallisesti. Mä meen popittaa tän rakkausbändin biisejä ja saamaan musiikkiorgasmeja.

Lauantai-kivaa ;)

Iltoja kaikille! Tänään päivällä nautin auringosta Mikon kanssa kun käytiin jäällä lenkkeilemässä. Vesi jään päällä vähän inhotti, mutta ei se menoa haitannut. Me kirmailtiin jäällä kilpaa kun yliäklö vasta-rakastunut teinipari.

Mikko lähti käymään moikkaamassa lapsiaan, ja mä menen ihan kohta sen luokse viettämään iltaa.
Välillä on mun vuoro keksiä jotain erikoista, joten oon keksiny sille kaikenlaista kivaa yllätysohjelmaa. ;)

Tää biisi kuvaa hyvin tän illan fiilistä, oon meikannut ja jammaillut tän bändin biisien tahdissa. Mikään ei voi pilata tätä fiilistä. <3
Oli pakko päästä pikaisesti avautumaan tänne päivän tapahtumista ja illan suunnitelmista, oon ihan täpinöissäni. Pitäkää tekin hauska ilta, puss!

PS: Seuraavat kuvat liittyvät hyvin paljon mun illan suunnitelmiin ja ehdotukseen Mikolle. Kiitos siitä kuuluu eräälle ihanalle lukijalle, joka sitä ehdotti :3

Kaikki kuvat weheartit.com

Superihana päivä :)

Aaaapua, mun fiilis on nyt niin korkeella ettei se oo ollu tällänen pitkiin aikoihin! Mikko on vaan niin uskomaton, se järjesti tänään niin paljon ihanaa yhteistä aikaa että saan siitä kohta yliannostuksen. <3

Mikko meni käymään tänään kotonaan ja keksi ihan extempore viedä lapsensa Hoploppiin viettämään laatuaikaa. Meidän piti nähdä sillon Mikon kanssa, joten se keksi ensin todella pelottavalta kuulostavan idean. Se pyys mua niiden mukaan sinne!

Mä tietenkin ihmettelin kun sain siltä viestin jossa se pahotteli, ettei voitaiskaan nähdä just nyt, mutta haluaisinko mä tulla Hoploppiin sen ja sen lasten kanssa. Se pyys, että tulisin sinne ns. "taustatueksi" ja sivustaseuraajaksi, siinä olis kuulemma täydellinen tilaisuus nähdä sen lapsia ja tavallaan oppia tuntemaan niitä paremmin seuraamalla niiden touhuja. :)

Ensin toi idea kuulosti ihan älyttömältä, mutta sit mietin hetken asiaa ja aattelin, että se vois olla oikeesti ihan hyväkin juttu, joten niin mä sit suuntasin tänään elämäni ensimmäistä kertaa Hoploppiin. :D

Kuva googlesta.

Siellä mä sit seurasin sivussa, kun Mikko peuhas sen lasten kanssa. Se näky oli jotain niin söpöä ja mä osasin kuvitella itteni siihen mukaan. En voinu ku hymyillä sille, kuinka ihanasti Mikko sen lapsia kohtelee ja niiden lasten vilpittömälle ilolle.

En tiedä näytinkö mä jotenkin lasten leikkipaikasta toivotonta seuraa hakevalta yh-mammalta (ja selvennyksenä sanottakoon, ettei yksinhuoltajat ole musta säälittäviä tai toivottomia), kun joku mies tuli hyvin taktisesti ensin siihen mun ympärille pyörimään muka sattumalta ja alko sitten heittämään mulle juttua. Joo, ei siinä mitään, mutta oli kyllä hieman outoa, kun pienen jutustelun jälkeen mies vähän limaiseen ja yli-ystävälliseen sävyyn kysy, haluanko mä liittyä sen ja sen pojan seuraan sinne kahvilaan, et se vois tarjota mulle jotain siellä.

Mikko onneks huomas sen tilanteen ja huikkas mua menemään sen seuraan. Se iskijämies jäi sitten hölmönä kattelemaan kun menin Mikon kanssa pois.
Aika uskaliastahan meidän on näyttäytyä yhdessä julkisilla paikoilla, mut ulkopuolisen silmiin me näytettiin varmaan vaan ihan normaalisti lapsista puhuvilta ihmisiltä tai jotain :D Eli pidettiin matalaa profiilia siinä seisoskellessa ja muka niitä näitä viattomasti jutellessa, vaikka mun oikeesti teki ihan kauheesti mieli halia ja pusutella Mikkoa. Kun näin sen toimivan isänä lapsilleen, siinä oli jotain uutta vetovoimaa ja charmia. :D Se oli vaan niiin seksikäs!

Toi reissu Hoploppiin oli siis aivan mahtava, olisin voinu kattoa siellä vaikka koko päivän Mikon mielettömän sulosia lapsia touhuilemassa ja Mikkoa paimentamassa niitä. :')

No, mä lähdin ennen Mikkoa ja sen lapsia sieltä pois ja menin kotiin. Vajaan parin tunnin päästä Mikko sit soittaa mulle ja pyytää mua tulemaan sen kämpille hengailemaan kunnolla sen kanssa.
Ette uskokaan mitä kaikkee se oli mulle sinne yllärinä järkänny; se oli hakenu mun lemppari kiinalaisesta ruokaa, käyny ostamassa kynttilöitä ja hierontaöljyä. :'D

Kuva googlesta.

Oon siis tänään käyny Hoplopissa, joutunut siellä erittäin huonon iskuyrityksen kohteeksi, syöny lemppariruokaa ja saanu taivaallisen hieronnan. <3 Ihan täydellinen päivä, ja mulla on maailman paras mies.
Mitä mä oon tehny ansaitakseni näin ihanan miehen?